Scroll Top

Kari Heikkilästä Lukon uusi päävalmentaja

img_5882

Kuluvan kauden alussa Rauman Lukon Liiga-joukkueesta vetovastuun ottanut Juha Vuori ei jatka seuran päävalmentajana. Raumalaisten uudeksi päävalmentajaksi on kiinnitetty Kari Heikkilä.

– Lähdimme yhdessä tekemään täksi kaudeksi isompaa muutosta ja rakentamaan täysin uutta projektia. Valitettavasti emme saaneet aikaiseksi sitä mitä haimme, toimitusjohtaja Timo Rajala sanoo.

Lukon ja Kari Heikkilän välinen valmennussopimus kattaa loppukauden 2016-17. Heikkilä aloittaa tehtävässään heti tänään maanantaina.

Kuva: Lukko
Kuva: Lukko

– Tällä ratkaisulla haemme ennen kaikkea sitä, että pääsemme takaisin voittojen tielle ja sitä kautta lähdemme tavoittelemaan paikkaa ensi kevään pudotuspeleissä, Rajala jatkaa.

58-vuotias Heikkilä valmensi viime syys- ja talvikaudella KHL-joukkue Riian Dynamoa ja tammikuusta eteenpäin hän luotsasi Tampereen Ilvestä. Liigassa Heikkilä on valmentanut myös HPK:ta, Espoon Bluesia ja Oulun Kärppiä, jossa hän saavutti vuonna 2003 SM-hopeaa ja voitti vuotta myöhemmin Suomen mestaruuden.

KHL:ssä Kari Heikkilä on valmentanut Riian Dynamon lisäksi Lokomotiv Jaroslavlia, Metallurg Magnitogorskia, Dinamo Minskiä ja Neftehimikiä. Lokomotiv Jaroslavlin peräsimessä Heikkilä saavutti KHL:n historian ensimmäisen kauden 2008-09 päätteeksi hopeaa ja Metallurg Magnitogorskin hän luotsasi itäisen konferenssin finaaliin keväällä 2011.

Kari Heikkilä toimi vuosien 2011-2012 aikana myös Valko-Venäjän maajoukkueen päävalmentajana.

Valmentajat Timo Saarikoski ja Jesse Welling, maalivahtivalmentaja Mikael Vuorio ja fysiikkavalmentaja Risto Rosendahl jatkavat Kari Heikkilän apuna.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.